Martikainen-Salonen Henna

Olen valmistunut fysioterapeutiksi 2004 Lahden Ammattikorkeakoulusta. Työurani aloitin Espoon kaupungin palveluksessa heti valmistuttuani. Tammikuussa 2007 sain hienon tilaisuuden aloittaa työt Tonuksessa. Pääsin työskentelemään lasten ja nuorten neurologisen kuntoutuksen parissa ammattitaitoiseen työyhteisöön.

Vuosina 2008-2010 työskentelin Ruskeasuon koululla fysioterapeuttina. Ruskeasuonkoululla perehdyin monipuolisesti lasten ja nuorten kuntoutukseen. Erityisesti apuvälineasiat ja erityisuinti tulivat tutuiksi näiden vuosien aikana. Työskennellessäni koululla sain arvokasta kokemusta erityislasten ja heidän perheidensä arjesta. Tutuksi tulivat myös erilaiset kommunikointikeinot sekä konduktiivinen pedagogiikka. Tämän jälkeen ympyrä sulkeutui ja palasin Tonukseen.

Olen käynyt neurologisen fysioterapian erikoistumisopinnot, erityisuinnin opettajan opinnot sekä opiskellut NDT, Bobath -terapeutiksi. Päivitän osaamistani säännöllisesti myös erilaisten lyhyiden koulutusten kautta.

Työssäni saan tukea lapsia, nuoria ja aikuisia osallistumaan arkeen mahdollisimman omatoimisesti. Työssäni tärkeää on löytää asiakkaani vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet joiden pohjalta on hyvä lähteä työskentelemään tavoitteita kohden.

-NDT, Bobath -terapeutti


Terapiatalo Tonus Oy