Ruskela Jarmo

Olen fysioterapeutti, kolmilapsisen perheen isä Veikkolasta. Valmistuin fysioterapeutiksi vuonna 1993. Tuolloin aloitin työurani sekä neurologisen fysioterapian, että tuki- ja liikuntaelinongelmiin keskittyvän fysioterapian parissa. Toimintani yksityisenä elinkeinonharjoittajana alkoi vuonna 1994. Pian perustin oman pienen hoitolaitoksen. Silloin asetin tavoitteeksi ja unelmaksi, tulla mahdollisimman hyväksi fysioterapeutiksi lapsille, nuorille ja aikuisille, jotka tarvitsevat tukea ja ohjausta erityisesti keskushermostoperäisen liikuntavamman kanssa. Vuosien kouluttautumisen ja työkokemuksen kautta olen syventänyt ymmärtämystäni ja osaamistani CP-vammaisuudesta, tuki- ja liikuntaelinongelmista, kehitysvammaisuudesta, harvinaisista neurologisista sairauksista sekä aivohalvauksen jälkitilasta.

Terapiatalo Tonuksessa olen saanut toteuttaa unelmaani samanhenkisten terapeuttien kanssa jo vuodesta 2003 lähtien. Toimin itsenäisenä ammatinharjoittajana ja vastaan omasta toiminnastani muodostamamme yhteisön jäsenenä.

Tuorein tehtäväalueeni on urheilufysioterapiassa, juniorijalkapalloilijoiden parissa. Koen tehtäväkseni tukea kasvavaa lasta ja hänen perhettään urheiluharrastuksessa. Käytän työhön tietoani ja kokemustani lapsen sensomotorista kehityksestä aina vauvasta aikuisikään asti. Ohjaan lapsen perhettä heidän yhteisessä, terveyttä edistävässä harrastuksessaan, fysioterapian keinoin.

  • -Bobath –terapeutti, aikuishemiplegia (AVH)
  • -NDT,  Bobath -terapeutti, cp-vamma
  • -NDT, Bobath -vauvaterapeutti
  •  


Terapiatalo Tonus Oy