Jenni Kuukasjärvi

Jenni

Kuukasjärvi

Yhteystietoni

Minusta tuli isona

Toimintaterapeutti (AMK) vuonna 2008

Erityistaitoni

Olen koko toimintaterapeutin työurani työskennellyt lasten toimintaterapeuttina ja käynyt useita lisäkoulutuksia, jotka ovat laajentaneet ammattitaitoani lasten kuntoutuksessa. NDT/Bobath on syventänyt osaamistani lasten neurologiseen kuntoutukseen. Lyhyet lisäkoulutukset ovat antaneet lisäoppia esim. aistitiedon käsittelyn vaikeuksien ymmärtämiseen, toiminnan ohjailun ja neuropsykologisten ongelmien kuntouttamiseen sekä AAC-menetelmien käyttöön. Työskentelen monipuolisesti erilaisten lapsiasiakkaiden kanssa.

Kielitaitoni

Suomi ja englanti. Työssäni käytän myös tukiviittomia ja kuvakommunikaatiota sekä teknisiä kommunikaation apuvälineitä.

Minulle on tärkeää terapeuttina rakentaa hyvä vuorovaikutus ja sen myötä luottamus sekä lapseen että lähi-ihmisiin. Vastavuoroisessa suhteessa syntyy aina jotain uutta ja eteenpäin vievää. Tämä pätee myös upeaan työyhteisöömme.

Parasta työssäni on saada olla vahvasti läsnä ja tarjota lapselle mahdollisuuksia tehdä omia oivalluksia, oppia uutta ja kokea onnistumisia.

Vapaa-ajallani tykkään

Haluaisin oppia

Jos saisin yhden päivän olla mitä vaan, olisin

Kielet