Nuorten toimintaterapia
Nuorten toimintaterapian lähtökohtana on nuoren omien vahvuuksien ja mielenkiinnon mukainen terapeuttinen toiminta. Yhdessä nuoren kanssa kartoitetaan haasteet ja laaditaan konkreettiset tavoitteet. Terapian tavoitteet liittyvät usein nuoren itsenäistymiseen ja arjen hallintaan.
Toimintaterapiassa kiinnitetään huomio nuoren ajankäyttöön ja tuetaan nuorta löytämään tasapaino hänen arkielämän taidoissa, kuten opiskelun, työn, vapaa-ajan, päivittäisten toimintojen ja levon välillä. Luottamuksellisessa terapiasuhteessa tuetaan nuorta hänen itsenäistymisen haasteissa ja mahdollistetaan onnistumisen kokemusten kautta oman elämän hallinta.
Terapiassa nuorelle tarjotaan kokemuksellisia toimintoja, kuten harjoitellaan arjen toimintoja, esimerkiksi leivotaan tai käydään kaupassa. Kokeillaan uutta harrastusta, käydään läpi ajankäyttöä tai harjoitellaan ympäristössä liikkumista.
Nuorten toimintaterapia toteutetaan vastaanottotiloissa tai nuoren omassa arkiympäristössä kuten kotona, koulussa tai lähiympäristössä. Yhteistyö nuoren lähipiirin ja nuoren koulutukseen osallistuvien kanssa sisältyy oleellisena terapiaan.
Toini Hyppänen
Toimintaterapia Toini Hyppänen
Toimintaterapeutti (AMK),
NDT/Bobath,
Neuropsykiatrinen valmentaja
Mari Kallio
TOImari (Kick Serve Oy)
Toimintaterapeutti (AMK),
Muistihoitaja
Jenni Klöf
Toimintaterapia Tahto
Toimintaterapeutti (AMK)
Jenni Kuukasjärvi
Tmi Jenni Kuukasjärvi
Toimintaterapeutti (AMK),
NDT/Bobath
Nora Lackschewitz
Tmi Nora Lackschewitz
Toimintaterapeutti (AMK),
SI -koulutettu
Maija Luostarinen
Tonuksen toiminnasta vastaava toimintaterapeutti (AMK),
SI/SIPT-koulutettu,
NDT/Bobath,
Neuropsykiatrinen valmentaja
Saija Passi
Toimintaterapia Saija Järvi
Toimintaterapeutti (AMK),
NDT/Bobath
Antti Pollari
Tmi Incendo
Toimintaterapeutti (AMK),
Sosionomi (AMK)
Anna Suominen
ToimivAnna
Toimintaterapeutti (AMK),
Neuropsykiatrinen valmentaja
Kati Tammivuori
Tmi Kati Tammivuori
Toimintaterapeutti (AMK),
SI A- ja B-osa,
Voimauttava valokuva -koulutus
Janette Väisänen
KokoCoaching
Toimintaterapeutti (AMK),
SI A- ja B-osa
Kaisa Viita
Tonuksen toiminnasta vastaava fysioterapeutti (AMK),
toimintaterapeutti (AMK),
NDT/Bobath,
Neurologisen kuntoutuksen erityiskoulutus,
Psykofyysinen lähestymistapa